You are here

Koulupojan päiväkirjat

Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja osa 1. Hämeenlinna, Elpo ry, 1985. Suomennos: Aleksanteri Ahola-Valo
Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja osa 2. Hämeenlinna, Elpo ry, 1990. Suomennos: Ahola-Valo.
Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja osa 3. Hämeenlinna, Elpo ry, 1992. Suomennos: Ahola-Valo.
Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja osa 4: Hämeenlinna, Elpo ry, 1998. Suomennos: Maini Lehtinen           Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojän päiväkirja osa 5, Hämeenlinna, Elpo ry, 2016. Suomennos: Maini Pekkarinen.

.

Koulupojan päiväkirjat (osat 1–5) kuvaavat Aleksanteri eli Ali Ahola-Valon lapsuutta7–12-vuotiaana Inkerinmaalla yhteensä n. 1 800 sivulla.
Kirjat soveltuvat lukemistoksi lapsille ja aikuisille, jotka haluavat tuntea ja ymmärtää lapsuutta, aikakauden lasten elämää ja varhaiskypsän Alin elämän sisäisiä ja ulkoisia vaiheita. Historiallisesti ja sisällöllisesti päiväkirjat ovat ainutlaatuisia dokumentteja nuoren pojan elämänpiiristä, lapsuuden vaiheista, ajatuksista ja teoista tsaarinajan Venäjällä, myöhemmin vallankumouksen keskellä Pietarissa.
Kirjasarja soveltuisi erinomaisesti kouluopetukseen.

Kirjasarjasta kirjoitettua:

”Kirjoittajan ikään nähden teksti on varsin uskomatonta. – – Kirja on harvinaisen puhutteleva dokumenttina pienen pojan täysin ehdottomasta mutta myös jakautuneesta suhtautumisesta aikuisten sekä tylyyttä että hyvyyttä tarjoavaan maailmaan.” Eero Ojanen, HS 11.3.1991

”Merkillisellä tavalla varhaiskypsän Aleksanteri Ahola-Valon, silloisen Aleksanteri Aholan, lapsuuden päiväkirjat kertovat lasten tavasta ajatella tuntea yleisemminkin kuin yhden poikkeuksellisen yksilön osalta. – – Seitsenvuotiaana aloitetut, omin piirroksin kuvitetut päiväkirjat ovat sen ikäiseltä lapselta käsittämätön henkinen ja fyysinen suoritus. Niiden varhaiskypsä tapa kertoa ja eritellä jokapäiväistä elämää ja maailman menoa ovat kuin äkillisesti läpivalaistua lapsuutta ja ajankuvaa, vertaansa vailla oleva dokumentti vuosisadan alun elämästä ja samalla lapsuuden historiasta. – – Hän esittää eettisiä pohdintojaan usein ällistyttävän kirkkaassa aforistisessa muodossa.” Maria Laukka, HS 28.12.1993

”Aholan-Valolan ajatusmaailma tarjoaisi filosofiselle ja aatehistorialliselle tutkimukselle yhden varsin mahtavan, konkreettisen tiivistelmän tämän vuosisadan aatemaailmasta, etenkin valistuksen ongelmakentästä, sen ristiriidoista ja mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta. – – Ahola-Valo on valistushumanisti jos kuka” Eero Ojanen, HS 28.12.1993

”Aleksanteri Ahola-Valossa yhdistyvät lahjakkuus ja luovuus poikkeukselliseen tarmoon ja tahdonvoimaan. – – Teos on siten tapahistoriallinen dokumentti tsaarinajan Venäjältä. Samalla teos yksittäisen ihmisen, pienen ojan kehityskertomus kohti valoa ja viisautta. Se kertoo harvinaisesta pienen pohjan kansalaisrohkeudesta ja rakkaudesta tietoon ja kanssaihmisiin. – – Koulupojan päiväkirjaa on pakko lukea ihmetyksen vallassa, sillä lukija ei voi välttyä kysymästä tuon tuostakin: voiko tämä olla totta? Kuinka pieni poika voi toimia ja ajatella kypsän aikuisen tavoin?” Tuula Sykkö, Pohjolan Sanomat, 18.9.1989.

”Ali-pojan päiväkirjat ovat merkillistä luettavaa. Ne kertovat lapsen ulkoisesta ja sisäisestä maailmasta, mutta kirjoittajalla on aikuisen ihmisen ajatukset. Keskeisenä teema on ihmismielen muuttaminen ja siihen päästään kasvattamalla lapset ”viisaan rakkauden” avulla. – – Aleksanteri Ahola-Valo on elänyt niin kuin on opettanut.” Pirkko Saarikoski-Tammikallio, Nykyposti 3/94

”Kukaan ei ole enää sama ihminen luettuaan Ahola-Valon kirjoja.” Kaarina Suonio Ahola-Valon taidenäyttelyn avajaisissa (Hämeenlinnan kaupunkiuutisten mukaan)

”Aleksanteri Ahola-Valoa hämmästyttävämpää ihmistä en ole koskaan tavannut, enkä tule koskaan tapaamaan.” Tuula-Liina Varis, Viikkolehti 8.8.1987

”Koulupojan päiväkirjat osoittavat, että lapsen tavassa nähdä elämä ja muut ihmiset, voi olla uudenlaisen ihmisen avain.” Saana Saarinen, Opettaja 51–52, 1990.

”Kaikki huomionsa hän kirjoitti hämmästyttävän varhaiskypsästi päiväkirjoihinsa varustettuna osuvin piirroksin, mitkä nekään eivät ole ”lapsen” kynästä. Pikku Ali oli kuin vanha, tietävä sielu lapsen kehossa.” Erkki Pirtola, Helsingin kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, 1998 (Meilahden taidemuseon järjestämään Ahola-Valon retrospektiivisen taiteen näyttelykirja).

Koulupojan päiväkirjojen sisältö

Aleksanteri eli Ali Ahola-Valo aloitti päiväkirjojen kirjoittamisen ja piirtämisen 7-vuotiaana yksityisopettajansa kannustamana. Koulupojan päiväkirjat kertovat varhaiskypsän, monilahjakkaan Alin lapsuuden eri vaiheista yksityiskohtaisesti ja eloisasti. Kirjasarja on harvinaislaatuinen dokumentti lapsuudesta, varhaiskypsän lapsen ulkoisesta ja sisäisestä maailmasta vaikeissa sosiaalisissa ja historiallisissa olosuhteissa.

Päiväkirja monivuotisena sarjana on poikkeuksellinen dokumentti myös Inkerin pienestä huvilayhdyskunnasta Viiritsassa ja siitä yhteiskunnallisesta tilanteesta, jossa lasten oikeuksia puolustava, lasten itsensä ohjaama ainutlaatuinen omatoimikoulu syntyi.

Vuosikymmenen mittaan kertyneistä päiväkirjavihkosista koostuu yhtenäinen kertomus Ali Ahola-Valon kehittymisestä, kasvamisesta ja ajattelusta lapsesta aikuisuuden kynnykselle.

Isän ja äitipuolen vaikutukset

Alin nuohoojana työskennellyt isä Pekka Ahola oli sivistynyt ja valistunut ihminen sekä sosialisti, joka ymmärsi koulutuksen ja sivistyksen merkityksen. Hän luki ja kirjoitti lehtiin valistusaiheisia artikkeleita erityisesti alkoholismista ja yhteiskunnallisista epäkohdista, perheväkivallasta, köyhyyden syistä ja koulutuksen tarpeesta. Hän kirjoitti myös runoja ja tuki lastensa kirjallisia ja kuvataiteellisia harrastuksia. Alin näkökulmasta hänen isänsä oli kuitenkin myös kolmannen vaimonsa Annan kotityranniaan alistuva mies, joka ei osannut suojella poikiaan äitipuolen ja tämän äidin väkivallalta ja alistamiselta.

Isän aatteellisen työn takia koko perhe joutui Pietarista maan sisäiseen karkotukseen Viiritsaan. Isä tuki Alin tiedonhalua palkkaamalla yksityisopettajan, Lydmila Kuzminan, LyMin. Hän tuki ja auttoi myös pojan paneutumista uudenlaisen lasten koulun perustamistyöhön.

Päiväkirjat ovat henkilökohtaisia ja dokumentaarisia aikalais- ja henkilökuvauksia, joilla on voimakas paikallinen ja historiallinen henki, mutta myös universaali ihmisyyden maailma. Päiväkirjoista astuu esiin pieni kapinallinen, epäilijä ja vaihtoehtoisten ajatusmallien kehittäjä. Ali kyseenalaisti niin kirkollisen kuin maallisenkin vallankäytön. Ali pohti uskontoa ja uskonnollisuutta, oikean ja väärän problematiikkaa sekä aitoa kristillisyyttä.

Pikkuvanha poika opetti koulutovereitaankin ajattelemaan omilla aivoilla ja sydämellä. Tätä ei ympäristö aina hyväksynyt, sillä lasten tuli olla tottelevaisia ja kuuliaisia. Alin kasvatusäidin karkeat, väkivaltaiset kasvatustavat sekä viranomaisten epäilyt varjostivat ja rajoittivat Alin toimia. Kirjat kertovat lapsesta, joka kykenee toimimaan hyvin varhaiskypsästi ja vastuullisesti asioissa, joissa sitä ei hänen ikäiseltään odottaisi.

Ali vastusti ankarasti kaikkea väkivaltaa lasten ja aikuisten suhteissa. Kukaan ei voi oppia silloin kun pelkää, Ali opetti ja kehitteli jo varhain oppiaan viisaasta rakkaudesta. Hän halusi opettajaksi heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen.

Kasvatustieteiden vaikutus

Ali osallistui osaltaan perheen toimeentulon hankkimiseen. Hän nuohosi työkseen ja kaupusteli marjoja, sieniä tai puutarhatuotteita ja käytti kirjoitus- ja piirustustaitojaan mainoskilpien tekemiseen. Lisäksi hän suunnitteli koulun sisustusta pulpeteista kaappeihin, näyttämöön ja lopulta uuden koulun rakennuksen.

Ali perehtyi yksityisopettaja Lydmila Kuzminan, LyMin, johdattamana ajan uusimpaan kirjallisuuteen ja tieteen virtauksiin. LyMin opetuksessa hän luki Rousseaun, Pestalozzin, Baden-Powellin kasvatusideologiasta ja tolstoilaisesta yhteiskuntanäkemyksestä ja positivismin kehitysideologiasta. Pekka Ahola vei poikansa myös tapaamaan Leo Tolstoita, jonka vaikutus Alin myöhemmin kehittämään kasvatusfilosofiaan oli merkittävä.

Päiväkirja oli Alille itsekasvatuskeino, muistitekniikan ja kirjoitustekniikan kehittäjä ja oppimisen motivoinnin väline. Hän suositteli leikkikoulussa pitämällään valistustunnilla päiväkirjan pitämistä keinona, jonka avulla näkee saavutukset, kehittää käsitystä itsestä ja oppii puhumaan asiat selkeämmin.

Tuleva taiteilija

Kirjallisen dokumentoinnin lisäksi Ali toteutti taiteellisia lahjojaan piirtämällä päiväkirjaan kuvia eri tapahtumista, henkilöistä ja omista rakennus- ja huonekalusuunnitelmistaan. Ali kävi isänsä kanssa muun muassa taiteilija Ilja Repinin opissa. Kuvista näkee, että kyseessä on tuleva taiteilija.

Ali piilotteli päiväkirjojaan paitsi äitipuolensa siivousvimmalta, myös urkkivilta viranomaisilta. 10-vuotiaana hän tajusi, että hänen alkoholinvastainen päiväkirjakirjoittelunsa saattaisi johtaa vapauden tai peräti hengen menettämiseen. Lasten ja nuorten kapinointi ja kriittisyys nähtiin perherakenteiden, perhearvojen ja yhteiskuntarakenteiden höltymisenä ja oli siksi pelottavaa ja tuomittavaa.

Varhaislapsuuden kokemukset ja usein vaihtuvat elinympäristöt vaikuttivat Ahola-Valon herkän, monilahjakkaan persoonan ja ajattelun kehittymiseen ja elämän valintoihin. Hänestä tuli varhain "pikku vanhus" ja kapinallinen, joka kantoi huolta sekä perheestään, lähimmäisistään, kylän elämänmenosta ja maailman tulevaisuudesta.

Väkivallan dramaattinen vaikutus

Kokemukset perheväkivallasta ja yhteiskunnallisesta väkivallasta synnyttivät jo pienessä Alissa väkivallattomuuden ajatuksen. Alin itsetajuisuus heräsi 2-vuotiaana, jolloin täti pahoinpiteli häntä rangaistuksesi. Myös viisivuotiaana koettu, pienen pojan sielua syvästi järkyttänyt Pietarin verinen sunnuntai (1905), poliittinen joukkomurha, heijastui hänen myöhemmissä sairastumisissaan. Hänestä tuli yliherkkä. Lapsen mieleen piirtyivät voimakkaasti myös moraalista rappiota kuvastavat aikuisten teot, juopottelu, alkoholismi ja perheväkivalta.

Alin johdolla myös kaksi vuotta nuorempi veli Felix muuttui vähitellen kapinoivammaksi. Yhdessä he lähtivät pitkälle karkumatkalle pakoon kodin ahdistavaa ja väkivaltaista ilmapiiriä, hakeutuivat orpokotiin ja myöhemmin Pietariin ansiotyöhön.

Lasten oma koulu

Viiritsassa toimi Semstvossa eli valtion virallinen kaksivuotinen koulu, jonne Ali hakeutui opiskelemaan 7-vuotiaana. Virallisen koulun opetusohjelmaan oli mahdotonta sijoittaa ohjelmasta poikkeavia opetustapoja tai opetusaineita. Alin mielessä syntyi ajatus uudenlaisen koulun perustamisesta. Alin aloitteesta ja hänen johdollaan perustivat Viiritsan suomalaiskylän lapset vuonna 1908 omatoimikoulun, joka nimettiin Lasten leikkikouluksi. Koulun kehitys oli pitkälti Alin varassa vuosina 1908–1916 siitäkin huolimatta että koulu toimi demokraattisin periaattein järjestäytyneenä.

Oppilaat toimivat itse koulun opettajina suunnitellen toiminnan, talouden ja opetusohjelman itse, mitä virkavallan oli vaikea uskoa. Koulu toimi virallisen koulun rinnalla. Oppimistulokset todettiin todellisiksi ja oppimismotivaatio korkeaksi. Lasten käyttäytyminen sekä toisiaan että aikuisia kohtaan parani ja yhteiskunnallinen vastuuntunto kehittyi. Jopa perheiden elämää pahoin vaivannut juopottelu ja perheväkivalta vähenivät.

Päiväkirjojen kohtalo

Päiväkirjoja Ali onnistui kuljettamaan mukanaan läpi vaiheikkaan elämänsä. Paettuaan Suomeen vuonna 1933 hän käytti lapsena oppimaansa piilottelumenetelmää eli säilytti niitä Helsingin Ruskeasuolla maitotonkissa muun tärkeän omaisuutensa joukossa. Elpo ry ryhtyi julkaisemaan päiväkirjoja Aleksanteri Ahola-Valon johdolla vuonna 1985.

(Perustuu kirjastonhoitaja Maarit Mattilan katsaukseen Koulupojan päiväkirjoista.)

____________________________________________________________________________