You are here

Tie arvoelämään

Suvanto, Risto: Tie arvoelämään. Pois virheitten ajasta. Hämeenlinna, Elpo ry, 1996.

Aleksanteri Ahola-Valon kasvatusajattelun pohja syntyi jo varhaislapsuudessa. 7-vuotiaan Alin vuonna 1907 aloittamat päiväkirjat (julkaistu Koulupojan päiväkirjat -sarjana) sisältävät perustan Ahola-Valon myöhemmälle kasvatusjärjestelmälle, AE-evohomologialle, ihmisen edistystieteelle. Tie arvoelämään on kunnianhimoinen yritys koota ja välittää laajan järjestelmän keskeisimpiä sisältöjä ihmiskunnan käyttöön.

Ahola-Valon kasvatusnäkemyksen pääperiaatteet ovat:
• Ihmisen koko henkisen kapasiteetin käyttöönotto
• Varhaisen moraalikasvatuksen tärkeys
• Itsekasvatus
• Tieteellisyys
• Käytännöllisyys.

Esipuheessa Ahola-Valo toteaa itse, että koulujen tärkeimpien oppiaineiden tulisi olla elämäntapojen ja toiminnan ohjaaminen sekä lasten omatoimisuuden kehittäminen. ”Tärkeintähän kasvatuksessa on ihmisen eheys”, hän muistuttaa.

Vaikka Ahola-Valon toivomaa ihmisyyden tietokeskusta ei ole Suomeen vielä perustettu, kirja voisi toimia pohjana sen sisällön suunnittelulle. Alin lapsena suunnittelema ja toisten lasten kanssa toteuttama omatoimikoulu oli kokeilu, joka tarjoaisi valtaisan aineiston kasvatuksellisten uudistusten lähtökohdaksi. Tie arvoelämään hahmottaa onnistuneesti näitä tavoitteita ja keinoja.

Risto Suvanto kirjoittaa:
”Lasten koulun toiminnasta on luettavissa ne arvot, joita kohti ihmisyys Alin mukaan on vääjäämättä kulkemassa. Hänen lapsuutensa kuvaus on jo sinänsä tie arvoelämään. – – Lasten koulu oli niin merkittävä, että se syrjäytti vaikutuksessaan yhteiskunnan ylläpitämän maalaiskoulun, Zemstvon koulun. Lasten koulussa jopa kehitettiin aivan omaa pedagogiikkaa.”

Myöhemmin Ahola-Valo kehitti kasvatusajatteluaan ja käytäntöä Neuvostoliitossa tutkien pienten lasten käyttäytymistä. Ahola-Valo muisteli:

”Kaikkein arvokkainta, mitä olen elämässäni saavuttanut, on tieteellinen instituutti, jonka nimi on Äitiyden ja lasten suojelun keskusinstituutti Moskovassa, jonka perusti Lenin yhdessä professori Lebedevin kanssa. Ensimmäinenhän se on maailmassa. Sinne minä jätin lujat jäljet keksiessäni lääketieteellisiä kojeita ja leikkikaluja ja kaikkea mitä ihminen tarvitsee 0-iästä 6 vuoteen.”

Itseään opettajana pitänyt Ahola-Valo toteaa kirjassa:

”Opettajan pitäisi olla elämän ohjaaja, sielullisen elämän antaja. Opettajasta riippuu elämän tulevaisuus, elämän ymmärtäminen ja arvojen ymmärtäminen. Se on maailman korkein tehtävä.”

Vaikka Tie arvoelämään ei yritäkään kuvata kokonaisuudessaan Ahola-Valon kehittämää järjestelmää, se valottaa eri osa-alueita ja antaa yleiskäsityksen siitä.

Esimerkkinä Ahola-Valon AE-evohomologiasta voidaan ottaa ”toisut”, humaanin ihmisen kasvattamisen toimintasuuntaukset, joita on 82. Niissä on kaksi puolta, akto ja valme. Akto tarkoittaa ulospäin suuntautuvaa tekemistä, opettamista ja työstämistä, valme tarkoittaa valmentautumista, virikkeiden vastaanottoa, oppimista ja aivojen saamaa ravintoa. Kaiken lähtökohtana on EDUCO, yksilön itseensä kohdistama itsekasvatus, jonka tueksi Ahola-Valo kehitti monipuolisen kasvatusvälineistön. Nämä käsitteet antavat aavistuksen AE-evoholmologian laajuudesta, syvyydestä ja mahdollisuuksista. Tie arvoelämään -kirjan avulla lukija pääsee kurkistamaan maailmaan ja ulottuvuuksiin, jonka mahdollisuudet odottavat löytäjiään ja toteuttajiaan